Talvea kohden 30.11.2016

Huh huh olipahan kesä, enemmän ja vähemmän matalalentoa. Koko ajan sai olla matkalla johonkin vaikka en ajanutkaan kun yhden kilpailun rataa tänä kesänä. Palatakseni niihin toukokuun fiiliksiin, olin tosi latautunut siihen Botniaringin kilpailuun. Kun sieltä sitten irtosi toinen sija ja keskeytys olin todella pettynyt. Kiukuttelin monta päivää kaikille läheisille ihmisille, olin vaan niin totaalisen pettynyt. Eihän siitä voi kun itseään syyttää, kun kisat menee noin, mutta tässä kohtaa aina tää mun suunnaton itsekriittisyys on todella julmaa.

Koko loppu kesän ajan multa kyseltiin: ”No mitäs seuraavaksi?”. Oli aika raju myöntää itselleen ettei mulla ollu oikeestaan itsellänikään mitään hajua. Suunnitelmia oli joka suuntaan, mutta tuntu että ne kaikki kaatu aina johonkin. Olis ollu kauhee tahtotila todistaa, että kyllä musta on vaikka ja mihin auton ratissa. Menihän ne ruotsinkin syksyiset testit todella hyvin. Suunnitelmat nyt ei vaan osuneet nappiin missään kohtaa kesää. Lopulta tein sen ratkasun, etten enää jaksanut miettiä sen enempää, ostin crossimönkijän kelkkailun kesätreenejä varten ja hukuttauduin Karting SM:n tuomiin kiireisiin. Nyt olen miettinyt asioita ja todennut, että mun rata-auto ura seisoo paikallaan. Mitä tässä kohtaa kuuluis nyt sitten tehdä? Oon samassa pisteessä kun syksyllä 2008. Ei tekis mieli luovuttaa, mutta nyt mun on PAKKO myöntää teille, seinät nousee pystyyn pikku hiljaa. Kaikki tietää kuinka vaikee tässä maailman tilanteessa on saada rahotusta yhtään mihinkään. Joten nyt olen virallisesti päättänyt keskittyä täysin kelkkailuun. En tietenkään kieltäydy jos mahdollisuus ratapuolelta tarjoutuu, mutta käytän energiani 99% itseni kehittämiseen moottorikelkkailun parissa.

Mites sitten kesällä valmistautuminen meni kohti talvea? No ei todellakaan hyvin, olin päättäny antaa itelleni lomaa muutaman viikon kun kausi loppu Toukokuun alkuun. Sitten kun olis ollu aika alottaa treenaaminen talvea kohden alko tapahtumaan. Ensin loukkasin uudestaan mönkijän kanssa, Kajaanin sprintissä talvella sattuneen olkapään, eikun kuviin ja lääkärin kanssa miettimään mistä kiikastaa. Ei onneksi mitään sen pahempaa, kivun rajoissa treeni sallittu. Kun se sitten anto periksi niin eiköhän mun krooninen kipuoireyhtymä alkanut vaivaamaan sen jälkeen, siinä meni melkeen 2 viikkoa sängyssä. Siitä kun selvittiin aattelin, että nyt mua ei kaada enää mikään, kuitenkin olo oli tosi vetämätön ja sen huomas salillakin kun Sallan kanssa treenattiin. Yhtenä maanantaina salibandytreeneissä alkoi rintaa puristaa ja henki ei kulkenu. Ja eikun taas lääkäriin, määrättiin viikko lepoa ja mä olin niin turhautunut. No eihän se olo mihinkään parantunut, uudestaan lääkäriin. Nyt vihdoin löyty diagnoosi, Veera 27-vuotta sairasti niinkin aikuismaista tautia, kun korvatulehdus, niin ja siihen päälle poskiontelontulehdus. Taas pari viikkoa lepoa ennen kun sai tehdä yhtään mitään. Tässä vaiheessa alko olemaan aika epätodellinen fiilis kaikesta ja mieli aika luovuttanu kaiken sen kummemman talveen valmistautumisen kanssa. Onneks Ladyjen mönkkäriviikonlopussa pääsi vielä hiukan kehittään itseään mönkkärin tangon takana, mä muuten voitin sen leikkimielisen kisan, vaikka parin viikon sairastelun jälkeen hapotti niin, ettei vikalla kierroksella jaksanu enää painaa kunnolla kaasuakaan. Kiitos vielä Heidille ja Petterille hienoista järjestelyistä.

No mut mitäs nyt sitten? SM kisojen alkuun on kolme kuukautta, ja treenit tähän asti tosi vähäiset. Viime syksynä mä sentään kerkesin treenata ihan tosissaan monta kuukautta. No sunnuntaina pääsin koittamaan miten se ajo kulkee kesän jälkeen. Ja hei mä olin positiivisesti yllättäny! Kuitenkin kesän jälkeen kun hyppää suoraan snowcross radalle fiilis jaksamisen suhteen ei oo maailman luottavaisin. Mutta mä jaksoin ihan yllättävänkin hyvin, olin oikeestaan itsestäni vähän jopa ylpee! Vaikka en oo kesän aikana hulluna kerinny nostaan rautaa ja pumppaamaan itestäni hullua lihaskimppua, mä jaksoin ajaa ihan kivasti! Mutta täytyy kyllä sanoa, että kelkka valintakin meni nappiin. Mä olin voinu vaikka matkustaa kotimatkan Skidoon kanssa takaosastolla ja halata sitä koko ajan, niin hyvältä se tuntu. Viime vuoden kelkkaan nähden aivan uskomattoman kevyt ajaa. Ja kiitos Korsumäen Nikolle, alusta pelas tosi kivasti! Nyt mulla on se 3 kuukautta aikaa tehdä kaikki voitavani siihen kun ensimmäinen SM sprintti starttaa Kauhajoella.

Stressata mä en kyllä enää aio, meinasin polttaa itseni taas ihan totaalisen loppuun. Voitteko kuvitella, että perusluonteeltani ylisosiaalinen ja melkein aina iloinen minä, olin aika hukassa reilu kuukausi sitten. Onneksi ystävien ansiosta löysin itseni taas, kun olin kadottanut sen ilosen Veeran kaiken sairastelun ja muun tapahtuneen jälkeen. Nyt täytyy sanoa, olon olevan parempi kun pitkään aikaan. Niinku Jare sanoo "All good everything!"

Nyt tehdään fysioterapeutin kanssa toi oikee olkapää kuntoon ja koitetaan saada salia alle ennen kunnon ajokelejä. Joulu, vuodenvaihde ja lähes koko tammikuu pohjosessa, sitten viivalla nähdään mihin se riittää. Jos pystyn parantamaan viime vuodesta, todella hieno homma! Samalla positiivisella asenteella mennään, kun viime talvena ja mä meinaan nauttia joka kilometrista!

Iso kiitos vielä mun taustajoukoille, Susanna ja Hannu, Henkka, Kelkkakuume & Mikko Kyröläinen, Niko Korsumäki, Raffi Graphix, Turun Laatufiksaus, Salon Mattopesupojat, ja Small Balls Production.

Ja kiitos jo etukäteen maailman parhaille etelänvelille eli: Vesa, Jesse, Jussi, ja Mika, talven tulevista reissuista, muistakaa potkia mua perseelle kun meinaa laiskottaa.

 

Tähän loppuun mä haluan vielä sanoa kaikille junnukuskeille:

 

Muistakaa kiittää isää. Sitä isää joka painaa töissä pitkää päivää, jotta teille on mahdollisuus harrastaa. Sitä isää, joka pitkän työpäivän jälkeen ropaa sitä kulkinetta (on se sitten kelkka, karting auto yms.), jotta te pääsette ajamaan. Sitä isää, joka uhraa vapaat viikonloppunsa siihen, että vie teitä kisoihin/treenaamaan milloin mihinkin päin suomea. Sitä isää, joka suurella todennäköisyydellä joskus kiukuttelee sulle kisojen mennessä huonosti, se elää koko sydämellään mukana, anna se sille anteeksi. Sitä isää, joka antaa joskus sinun mielestäsi huonoja ohjeita, kannattaa joskus kuunnella, saattaa niistä hyötyäkin olla. Sitä isää, joka tekis ihan mitä vaan, että SINÄ PÄRJÄÄT.

(PS. JA joo on niitä äitejäkin, malliesimerkkinä äitipuoleni Monika, joka kuskaa pikkusiskoani estekilpailuista toiseen joka ainoa viikonloppu!)

 

Jokainen päivä voi olla viimeinen, muistakaa olla kiitollisia kaikista niistä yhdessä.

 

Omalle isälleni <3

isäjatytär